Palautteen kerääminen osallistujilta ja yhteistyöverkostoilta


Arviointi ja palautteen kerääminen tapahtumasta on tärkeää konferenssin laadun kehittämiselle. Vuoden 2013 Opi ja kasva -konferenssissa kerättiin palaute osallistujilta ja yteistyöverkostoilta sähköiosen kyselyn avulla. Kysely lähetettiin kaikille konferenssiin osallistuneille sähköpostilla ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Arviointikysymykset muodostettiin konferenssin yleisten tavoitteiden pohjalta. Lisäksi palautetta kysyttiin avoimilla kysymyksillä. Konferenssissa oli runsaasti eri verkostojen omia tapahtumia ja koulutustilaisuuksia. Konferenssin järjestäjän kannattaa ohjata verkostoja keräämään omista tapahtumistaan myös tapahtumakohtaiset palautteet esimerkiksi heti tilaisuuden päätyttyä.

kyselyn väittämät.png

Kuva: Konferenssin palautekyselyn monivalintatehtävät.

Esimerkkejä osallistujien palautteesta


Suurin osa konferenssiin palautekyselyyn vastanneista osallistujista koki konferenssin edistäneen vuorovaikutusta, tarjonneen työhön uusia ideoita sekä kehittäneen asiantuntemustaan. Lisäksi avoimista vastauksista luokiteltiin seuraavia kehittämisideoita ja kokemuksia, joista voi olla hyötyä myös muille tapahtumien järjestäjille.

Ohjelmatarjonta oli monipuolista, jokaiselle löytyi jotakin - opettajille, rehtoreille, kehittäjille jne.
  • Toiminnallisuus työpajoissa innostavaa, jatkossa vielä lisää toiminnallisuutta
  • Tapahtumasta tiedottamisen tulisi olla tehokkaampaa
  • Ohjelmaosuuksien välissä pitäisi olla enemmän siirtymäaikaa
  • Verkostoitumismahdollisuus on hyvä
  • Hienoa, että myös osallistujilla oli tilaisuus jakaa asiantuntemustaan

valokuvien katselu.jpg_3916.jpg

Konferenssin järjestäjien ja kehittäjien arviointityökalu


Konferenssin järjestäjien ja kehittäjien on osallistujien palautteen analysoinnin lisäksi tärkeää arvioida myös omaa toimintaansa. Työskentelyä on hyvä reflektoida koko prosessin ajan. Lisäksi oma arviointiseminaari tapahtuman jälkeen on koettu toimivaksi konferenssin jatkokehittelyn kannalta.

Järjestäjien oman toiminnan arvionnissa voi hyödyntää Konferenssin arviointityökalua järjestäjille ja kehittäjille. Tätä työkalua voi myös muokata ja kehittää omaan käyttötarkoitukseen sopivaksi. Työkalu on tallennettu word-tiedostona Työkalut-koonta -välilehdelle.

Vinkkejä ja lähteitä arviointiin


Lisää arviointityökaluja muun muassa SOSTEn nettisivuilta, esimerkiksi SWOT -analyysi, onnistumiskartoitus sekä viestinnän resurssianalyysi. Huom.

Arviointikyselyn voi laatia esimerkiksi Google Driven avulla, ohjeet löytyvät täältä.